Uncategorized

Pennun hankinta: ohjeita pennunostajalle

Tämä artikkeli on siirretty vanhasta blogista.

Näin kevään ja kesän lähestyessä monessa kodissa pohditaan pennun hankintaa. Ympäri vuoden törmää etenkin Facebookin eri roturyhmissä pentuekyselyihin, kenellä kasvattajalla on pentue nyt tai tulossa, mistä löytää hyvä kasvattaja, keneen kannattaa olla yhteyksissä. Nykyajan mahdollistama nopea tiedonkulku helpottaa sekä pentueiden esille tuomista että pennun hankintaa suunnittelevia ottamaan yhteyttä kasvattajiin. Silti toisinaan tulee tunne, että sopivan pentueen etsintä ei ehkä lopulta olekaan kaikille niin helppoa kuin mitä sen kuvittelisi olevan.
Tähän mennessä olen ollut lähinnä pennun ostajan roolissa, mutta aloittelevan kasvattajan näkökulmasta katsottuna on myös joitakin asioita, mitkä miellän ostajan tärkeäksi tietää ja ymmärtää, etenkin kun ollaan hankkimassa ensimmäistä omaa pentua.


Rodunvalinnan vaikeus
Kun puhutaan rotukoirista valinnanvaraa löytyy joka suuntaan. FCI:n tunnustamia rotuja on yli  330 jaettuna 10:en eri roturyhmään rotujen käyttötarkoituksen mukaan.
Jokaisella rodulla on alun perin ollut jokin tarkoitus mihin se on luotu. Koiria on tarvittu metsästäjien avuksi, kodin turvaksi, karjaa paimentamaan ja myös hienostorouvien lemmikeiksi. Vuosien saatossa joidenkin rotujen käyttötarkoitus on voinut muuttua palvelemaan paremmin nykyihmisten tarpeita, mutta on edelleen lukuisia rotuja, jotka toimittavat samaa virkaa kuin niiden alkuaikoina.

Rotua valitessa täytyy olla realistinen itselleen. Millaisen elinympäristön pystyt koiralle tarjoamaan? Mihin tarkoitukseen koira tulee? Kuinka paljon liikuntaa ja tekemistä koira saa? Onko sinulla aikaa ja kiinnostusta turkinhoidolle? Näiden lisäksi moni puhtaasti mieltymysasia ohjaa sopivan rodun mietinnässä: haluatko pienen vai ison koiran, millainen luonne sillä tulee olla, miltä se näyttää jne. Monella meistä on haaverotu, joskus useampiakin.
Aina parempi, jos rotuun pääsee tutustumaan etukäteen ja kokemaan käytännössä tuntuuko rotu omalta. Facebookin roturyhmät ja eri rotujen foorumit ovat hyvä väylä tutustua rotuun ja niiden harrastajiin. Näyttelyissä ja eri harrastuslajien harjoituksissa on myös mahdollisuus päästä tutustumaan kiinnostaviin rotuihin. Vaikka pennun hankinta ei olisi heti ajankohtainen kannattaa myös ottaa yhteyttä kasvattajiin, he kertovat yleensä mielellään kasvattamastaan rodusta.


Rotu päätetty, kasvattajan etsintään!
Suomi on koiraharrastuksen luvattu maa ja maamme onkin tunnettu hyvin aktiivisesta ja edistyneestä koiraharrastuskulttuurista. Innostus koiriin ja niiden kasvattamiseen näkyy viimeistään Koiramme-lehden kennelnimien palstalta: niitä on joka lehdessä kymmeniä, anottuja ja vahvistettuja. Kasvattajia siis riittää joka rotuun.

Kullakin pennunetsijällä on omat kriteerinsä kasvattajan varalle. Joku haluaa löytää henkilön, johon on helppo pitää yhteyttä vuosienkin päässä, joku haluaa “vain koiran ilman sitoumuksia”. Uuden rodun kohdalla voi olla helpompi, kun kasvattaja asuu lyhyen matkan päässä ja hänen luonaan voi käydä tutustumassa koiriin jo ennen pentueen syntymä. Joskus välimatka voi olla pitkäkin, itselle sopivan pennun löytäminen ei aina katso maantieteellistä etäisyyttä.


Mistä löytää kasvattaja? Ensimmäisenä kannattaa suunnistaa rotujärjestön sivuille, koska useimmat rotujärjestöt pitävät sivuillaan kasvattajalistausta sekä pentuvälitystä. Näille listoille päästäkseen kasvattajan tai pentueen on yleensä täytettävä yhdistyksen asettamat kriteerit. Nykyajan sosiaalinen media on helpottanut kasvattajien etsintää, ja moni päätyy roduille perustettuihin ryhmiin kyselemään suosituksia kasvattajista – tämäkin voi olla hyvä keino löytää kasvattaja, mutta kannattaa tehdä tutkimustyötä myös itsekseen. Miksi, siitä seuraavassa kappaleessa.


Millainen on hyvä kasvattaja? Kukaan ei voi sanoa tälle tarkkaa määritelmää. Yleisellä tasolla voisi sanoa, että hyvä kasvattaja on perehtynyt kasvattamaansa rotuun, tekee tarkkaan harkittuja rotua ja omaa jalostustyötään eteenpäin vieviä yhdistelmiä, on perillä jalostuksessa käyttämiensä koirien taustoista (sairaudet jne.) eikä käytä sairaita tai huonoluonteisia yksilöitä jalostukseen. Jos ollaan tekemisissä erityistä turkinhoitoa vaativien rotujen kanssa, kasvattaja on valmis auttamaan uuden omistajan rodun ja sen turkin hoitamisen saloihin. Tämä ei tarkoita sitä, että pentupaketissa tulisi kokonainen arsenaali turkinhoitotarvikkeita fööneineen ja shampoineen (joskin perusvälineet, käppänien kohdalla kampa ja pohjavillaveitsi auttavat omistajaa eteenpäin), vaan että kasvattaja tarvittaessa opastaa vaikka kädestä pitäen kuinka juuri kys. rodun turkkia hoidetaan. Mikäli rotu on trimmattava eikä omistajalla ole aikaisempaa trimmauskokemusta kasvattaja välimatkan salliessa jelppii trimmauksessa (osa kasvattajista tekee ainakin ensimmäisen pentutrimmin ilmaiseksi) tai opastaa omistajan rodun tuntevalle trimmaajalle. Kasvattajan ollessa monesti henkilö, jonka puoleen ensimmäisenä käännytään toivottavaa olisi toki myös, että erinäisiin mieltä askaruttaviin asioihin löytyy kasvattajalta vastaus, mielellään tämänhetken tietoon perustuva – mutuun perustuva urbaanilegenda ei auta ketään, kaikista vähiten uutta pennunomistajaa. Koirat ja kaikki niihin liittyvä jakaa aina runsaasti mielipiteitä, kannattaa siis olla myös itse lähdekriittinen ja hankkia tietoa eri lähteistä. Silti ei voi olettaa, että kasvattaja olisi kävelevä tietosanakirja, mutta mielestäni kasvattajan on hyvä olla perillä mm. nykyaikaisista koirankoulutusmetodeista ja ruokinnasta.
Tärkeä asia on myös henkilökemia: tuleeko kasvattajan kanssa toimeen? Vaikuttaako hän sellaiselta henkilöltä, jonka puoleen on helppo kääntyä koiranomistamisen iloissa ja suruissa? Pystyykö häneen pitämään yhteyttä pennun haun jälkeenkin? Vaikka naapurisi suosittelisi oman koiransa kasvattajaa hän ei kuitenkaan välttämättä ole se henkilö, jonka kanssa sinä tulisit parhaiten toimeen ja jolta saat tarvitsemasi avun.


Moni kasvattaja on aidosti kiinnostunut kasvattiensa kehityksestä ja kuulee mielellään kuinka pentu kasvaa ja miten uudessa kodissa on mennyt. Harva kuitenkaan jaksaa tai pystyy olemaan päivittäin saati viikoittain yhteyksissä, molemmin puolin. Joillakin kasvattajilla on myös pitkän kasvatusuran jäljiltä kymmeniä kasvatteja, joihin yhteydenpito viikoittainkin voi olla haastavaa. Yllättävän moni tuntuu kokevan kasvattajan yhteydenpidon ahdistavaksi, olenpa joskus kuullut kuinka joku on ollut “ostamassa vaan koiraa, en kaupanpäälliseksi kavattajaakin”. Kasvattajan halu pitää yhteyttä tulisi kuitenkin tulkita ennemmin niin, että hän haluaa olla selvillä omasta kasvatustyöstään (vaikka omaa koiraa ei koskaan tultaisikaan käyttämään jalostuksesta kertoo se kuitenkin mitä vahemmat periyttävät jälkeläisilleen). Miten muuten tästä pysyisi selvillä, ellei keskustelemalla omistajien kanssa? Tämä kannattaa ottaa huomioon silloin, kun ei välttämättä itse ole kiinnostunut pitämään kasvattajaan yhteyttä. Tähän liittyen on myös muistutettava, kun melkein joka mutkassa morkataan kasvattajia, kun ei ne tee sitä eikä tätä oikein, jalostusvalinnat on ihan syvältä, on turkit pilalla ja terveys pilalla ja luusto pilalla ja luonteetkin ihan kuraa – kertomalla kasvattajalle kuinka hänen kasvattinsa kanssa sujuu hän pysyy perillä siitä mitä jalostaa. Kukaan rodun parasta ajatteleva kasvattaja ei varmasti tarkoituksella teetä sairaita tai huonoluonteisia koiria. Geenitestejä kaikkiin mahdollisiin perinnöllisiin sairauksiin ei myöskään ole, ja usein vasta pentujen kasvaessa nähdään mitä hyviä ja huonoja ominaisuuksia vanhemmat jälkeläisilleen periyttävät.

Suomessa kennelnimen saamiseksi riittää läpäisty kasvattajan peruskurssi + Kennelliiton jäsenyys – tämän lisäksi kennelnimen hakijalla ei saa olla esim. eläintenpitokieltoa ja hänen on muutenkin oltava hyvässä maineessa. Rotujärjestöt puoltavat kennelnimianomukset, jonka jälkeen anomus menee Kennelliitolle ja sieltä FCI:lle. On kuitenkin hyvä tietää se tosiasia, että kasvattajan peruskurssilla saa hyvät perustiedot koirista, niiden hoitamisesta ja kasvattamisesta, mutta varsinaista rotukohtaista tietotaitoa kurssilta ei saa – se tulee ajan, oman tiedonhankinnan ja kokemuksen myötä. Ilman sarvia ja hampaita: kasvattajanimi ei välttämättä takaa sitä, että kasvattajan päämäärä olisi lopulta rodun eteenpäin vieminen. Toisinaan (onneksi harvoin, mutta harmillista silti) kasvattajanimi haetaan siksi, että kasvattaminen vaikuttaisi ammattimaisemmalta, vaikka tarkoitus olisi jalostamisen sijaan määrän lisääminen ja pätäkän taskuun kerääminen. Monesti ei tulla ajatelleeksi sitä, että ostamalla pennun kasvattajalta tuet samalla hänen kasvatustoimintaansa – niin hyvässä kuin pahassa. Korostan, että suurin osa kasvattajista on asiallisia rotunsa parasta ja tulevaisuutta ajattelevia ihmisiä, mutta kuten aina suureen joukkoon, niin kasvattajiinkin mahtuu ihmisiä, joiden tarkoitusperät kasvatustoiminnassa ovat itsekkäät.

Yhteydenotto

Kasvattajia kannattaa lähestyä henkilökohtaisesti eikä pelkästään huudella Facebookissa ja ostopalstoilla kenellä niitä pentuja olisi myytävänä – henkilökohtainen yhteydenotto kertoo todellisesta kiinnostuksesta ja vaivannäöstä antaen paremman ensivaikutelman.
Kullakin kasvattajalla on oma suosikkinsa sopivimmasta lähestymistavasta. Joku tykkää puhelinsoitoista, joku sähköposteista. Yleisesti voisi sanoa, että tekstiviesti on kaikista huonoin tapa lähestyä: viestiin ei mahdu paljon informatiivista sisältöä, lisäksi se vaikuttaa tylyltä ja antaa mielikuvan ns. renkaanpotkijasta. Erityisesti jos tarkoitus on vain tiedustella vapaita pentuja lyhyt “onko teillä pentuja vapaana? t. Anneli Anonyymi” on aika tehokas niskakarvojen pystyynnostattaja. Vaikka koira lain silmissä onkin esine, siis periaatteessa kuin jääkaappi tai taulu-TV, niin kyse on kuitenkin elävästä eläimestä, jolle halutaan hyvä koti. Kannattaa antaa itsestään hyvä ensivaikutelma jo kättelyssä.

Sähköposti on varteenotettava tapa lähestyä kasvattajaa. Sähköpostiin pystyy rustaamaan hyvinkin paljon informaatiota ja halutessa liitteeksi voi laittaa vaikka kuvia perheenjäsenistä, kodista jne. Omalla kohdalla sähköposti on ollut pääasiallinen yhteydenottotapa, huonomuistisena ihmisenä viestikeskustelu jää itselle talteen ja muistan paremmin mistä on keskusteltu, toisin kuin monesti puhelinkeskusteluiden kanssa käy.
Mikäli kasvattajalla on erikseen myynti-ilmoitus pentueesta kiinnitä huomiota mitä yhteydeottotapaa hän toivoo, mihin kellonaikaan. Mikäli ilmoituksessa pyydetään soittamaan, soita, äläkä lähesty esim. yksityisviestin muodossa.

Mitä yhteydenotossa kannattaa kertoa?
Kasvattaja haluaa tietää kenen kanssa on tekemisissä, pelkkä nimi, ikä ja asuinpaikkakunta ei riitä. Ei silti ole välttämätöntä kirjoittaa metrien mittaista romaania ja omaelämänkertomusta. Hyvässä yhteydenottoviestissä on esimerkiksi lyhyt esittely itsestä ja koirakokemuksesta, pari syytä miksi on kiinnostunut rodusta mikäli rotukokemusta ei ole entuudestaan, jokunen lause millaista koiraa etsii ja millaisen kodin pystyy tarjoamaan. Yleensä keskustelu lähtee näistä etenemään sujuvasti eteenpäin.

Jos rotu on vielä vieras kasvattajalta voi aina kysellä tarkemmin rodusta, luonteenpiirteistä, koulutettavuudesta jne. On kuitenkin aina parempi, mikäli on jo etukäteen ottanut selvää rodusta ja osoittaa perehtyneensä siihen edes perusasioissa. Plussaa saa varmasti silloin, jos on kiinnostunut jostain tietystä yhdistelmästä itse yhdistelmänä (esim. kiinnostava sukutaulu, mielenkiintoisilta vaikuttavat vanhemmat) eikä vain siksi, että koirista on mahdollista saada pentu. Kasvattajalta saa kysyä millaiset tavoitteet hänellä on juuri tässä pentueessa, miksi hän on valinnut nämä vanhemmat. Kasvattajalla kuitenkin toivottavasti on aina joku tavoite, mihin hän pyrkii juuri tässä yhdistelmässä. Minä näen kasvattamisen loppupeleissä tietyllä tapaa melko itsekkäänä: halutaan omalle kasvatustyölle jatkoa tai itselle sopiva harrastuskoira, usein molempia. Yhdistelmän täytyy merkitä jotain jatkoa kasvattajalle, oli se sitten jalostus- tai harrastuspainotteinen – mielestäni on hälytysmerkki, jos jotain tällaista ajatusta ei yhdistelmän taustalla ole eikä kasvattaja olisi itse valmis jättämään pentueesta pentua kotiin/sijoitukseen. Henkilökohtaisesti en näe mieltä teettää pentuetta vain pennuttamisen ilosta, vaan yhdistelmällä täytyy aina olla jokin suurempi tarkoitus.


Koiran hinta – milloin asiasta on sopivaa kysyä?
Koirien hintahaitari on melkoinen, rotukoirilla hinnat liikkuvat tuhannen euron molemmin puolin.
Kennelliiton pentuvälityksestä pääsee vilkuilemaan hintoja, mikäli rodun hinta mietityttää. Rotuyhdistykset saattavat antaa pennuille suositushinnan, mutta lopulta hinta on aina myyjän (kasvattajan) sanelema. Harva kasvattaja ilmoittaa pennun hinnan suoraan. Silti hinnan kysymistä pidetään yleensä törkeänä ja merkkinä siitä, että ostajaa kiinnostaa vain paljonko joutuu pennusta pulittamaan. Minä lähden siitä, että hintaa en kysele heti ensimmäisessä, enkä välttämättä seuraavassakaan viestissä. Tietysti on ymmärrettävä, että pakko koiran hintaa on jossain vaiheessa tiedustella. Ihan jo siltä kantilta katsottuna, että keskiverto palkansaaja ei tuosta vain napsaise 1300e koiran ostoon, vaan sitä varten täytyy säästää. Kun asian osaa esittää fiksusti ei hinnan kysymistä tulkita välttämättä negatiiviseksi, vaikka sen esittäisi jo ensimmäisessä viestissä. On eri asia kysellä kiinnostuneena pentueesta ja tiedustella lopuksi mihin hintaan kasvattaja tämän pentueen pennut myy, kuin vain rustata sähköpostiin/soittaa “moi mitä pentu maksaa?” tai vielä klassisempi “hinta?”.

Hintaan liittyen, osamaksu on monelle kasvattajalle ehdoton ei, etenkin jos kyse on täysin ventovieraasta ihmisestä. Myöskään hinnasta tinkiminen tai sen kauhistelu ei anna ostajasta hyvää kuvaa, kun kyse ei edelleenkään ole taulu-TV:stä. Kepoa lainaten, “ei pitäisi olla parista satasesta kiinni”. Itse ajattelen, että jos pennun hintaa on mahdotonta saada säästöön esim. vuodessa kuinka ostaja selviytyy koiran tulevista kuluista? Kertamaksuna maksettuna koiran ostohinta on toki iso kulu, mutta lopulta se on vain murto-osa koiran elämän aikana ilmaantuvista muista kuluista. Raha-asia on siis hyvä laittaa kuntoon jo etukäteen.

Ihan mitä tahansa hintaa ei kuitenkaan pennusta ole järkevää maksaa. Valitettavasti on kasvattajia, joiden ensisijainen intressi on saada pennuista maksimaaliset tuotot ja pennun hinnassa on paljon ns. ilmaa. Esimerkiksi kääpiösnautsereissa on mahdollista törmätä pentuihin, joiden vanhemmilla ei ole minkäänlaista näyttöä niiden jalostusominaisuuksista (näyttelytuloksia, luonnetestituloksia, terveystutkimuksia), terveystutkimuksistakin on tehty vain minimi (voimassaoleva silmätarkastus), ja pennun hinta saattaa silti lähennellä paria tonnia – onko tällainen pentu todella hinnoiteltu oikein? Kääpiösnautserin normaali hintahaitari on tällä hetkellä (7/2020) 1400-1600€, tämän hintaisen pennun vanhemmat on vähintään silmätarkastettu, niille on usein tehty muitakin terveystutkimuksia tai geenitestitutkimuksia, lisäksi niillä on yleensä harrastustuloksia näyttelyistä tai muista lajeista. Muista, ostamalla pennun kasvattajalta tuet samalla hänen kasvatustoimintaansa – niin hyvässä kuin pahassa.

Maltti on valttia 

Kun pentukuume iskee moni haluaisi pennun justnytheti. Selataan pentuvälitykset ja laitellaan kasvattajille viestiä onko pentuja vielä vapaana, mahdollisesti käydään kasvattajan luona tutustumassa ennen kuin tehdään päätös pennun ostamisesta. Tapa on toki toimiva silloin, kun pennun hankinnasta on 110% varmuus eikä päätöstä ole tehty pelkällä mutkumähaluuuuun-fiilispohjalla. Lisäksi tällöin ei ole epävarmuutta siitä syntyykö pentue tai syntyykö odotettua sukupuolta.
Toinen näkökulma asiaan on olla hyvissä ajoin liikkeellä pentua etsiessä. Tämä saattaa joillakin tarkoittaa paria kuukautta, joillakin jopa vuotta. Etenkin kun on ensimmäisen koiran hankinnasta kyse ei voi olla koskaan liikaa aikaa perehtyä rotuun, tutustua kasvattajiin ja heidän koiriinsa. On myös kasvattajia, jotka eivät pentueita teetä ellei tuleville pennuille ole jo ilmoittautunut kiinnostuneita ostajia. Pentueiden teettämisessäkään ei kuitenkaan lopulta ole mitään mieltä, jos koko lauma jää omiin käsiin ja niille on hankalaa löytää koteja.
Kaikki kasvattajat eivät julkaise pentuetietoja etukäteen kotisivuillaan tai pentuvälityksissä, vaan vasta niiden synnyttyä. Kasvattajiin kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin jo ennen pentueen syntymää tai aiottua pennun hankintaa. Tämä pätee erityisesti harvinaisempiin ja vähälukuisempiin rotuihin ja sellaisten kasvattajien kohdalla, joiden pennut menevät “kuin kuumille kiville”. Jos tarkoitus on hankkia pentu tiettyä sukupuolta tai tiettyyn harrastuslajiin myös silloin kannattaa olla etukäteen liikkeellä – samoin, jos haluaa pennun jostain tietystä koirasta.
Koska kasvattamisessa pätee lopulta aina luontoäidin sanelemat säännöt on toki olemassa aina ne mahdolliset epävarmuustekijät: onnistuuko astutus? Tuleeko narttu kantavaksi? Meneekö synnytys hyvin? Montako pentua syntyy? Syntyykö juuri haluttua sukupuolta? Ovatko pennut terveitä? Jos jokin menee vikaan eikä pentua saakaan turhautuminen voi olla suuri. Joillakin on olemassa vaihtoehto B (toinen kiinnostava pentue), joku toinen taas jää odottamaan seuraavaa astutusta. Usein vanhat sanonnat “hiljaa hyvä tulee” ja “odottamisen arvoinen” kuitenkin pätevät tässä asiassa.

Todella usein törmää siihen, että halutaan hankkia pentu kesäloman alkuun, koska “silloin on aikaa pennulle”. Vaikka tarkoitus on varmasti hyvä tämä kalskahtaa monen korvaan negatiivisessa mielessä: jos pennulle on aikaa vain lomalla, onko sille aikaa myös loman jälkeen? Moni kokee, että kun voi olla päivittäin kotona pennun kanssa on sille helpompi opettaa esim. sisäsiisteysasiat, mutta harvempi tulee ajatelleeksi toista vähintään yhtä tärkeää asiaa, nimittäin yksiolon opettamista. Jos tähän ei alusta asti panosta voi loman loputtua söpöstä pörröpäästä tulla esiin yksinoloa pelkäävä pentu, joka pahimmillaan tuhoaa tavaroita ja kiristää äänenkäytöllään naapureiden välejä. Vaikka tuntuukin kurjalta jättää se 8-viikkoinen vesseli kotiin on pennulle silti parempi mitä nopeammin se pääsee normaaliin arkeen ja omistajan ajoittaisiin poissaoloihin kiinni.

Kasvattaja valitsee ostajan

Tämä tuntuu olevan monelle niin epäselvä asia, että aihe vaatii oman luvun. Kasvattaja päättää kenelle pentunsa myy! On yllättävän yleinen harhaluulo, että kunhan vaan kiinnostuksensa ilmaisee (erästä kasvattajaa lainaten) “kasvattajan pitäisi nöyränä hattu kourassa myydä pentu kaikille jotka sattuu kysymään”. On kasvattajan aliarvioimista lähteä liikkeelle mentaliteetilla, että isketään vaan setelitukko pöytään ja pentu vaihtaa omistajaa. Aivan kuin kasvattajilla olisi hirvittävä kiire saada pennut pois käsistä sille kuka ne vain sattuu haluamaan! Henkilökohtaisesti en tunne yhtäkään tällaista kasvattajaa, jolle olisi tärkeintä saada setelit omaan taskuun ja pentu pois jaloista pyörimästä. Varmasti tällaisiakin kasvattajia tästä maasta löytyy, mutta silloin olisi ostajan taas hyvä esittää itselleen kysymys haluaako tukea tällaista kasvatustoimintaa ostamalla tältä kasvattajalta pennun?


Mietitäänpä asiaa kasvattajan näkökulmasta: on pentue, jonka aikaansaamiseksi nartulla ja uroksella on teetetty ainakin pakolliset, joskus myös vapaaehtoisia terveytutkimuksia. Astutusreissulla on saatettu käydä toisella puolella Suomea tai ulkomailla. Emän kantoaikana sen hoitoon on panostettu todennäköisesti normaalia enemmän, vaihdettu ruokaa, ehkä käytetty eläinlääkärillä herpes-rokotuksella/ultrattavana/röntgattavana jne. Kun pennut vihdoin syntyvät vaihdetaan alustoja, punnitaan, seurataan niiden kasvua. Niiden kasvaessa aletaan totuttaa kiinteään ruokaan, ruokitaan useita kertoja päivässä, aletaan totuttaa ulkoiluun, opettaa sisäsiisteyteen, käsittelyyn…. Samalla havainnoi pentujen luonne-eroja, rakennetta. Pakostakin niihin aina jollain tasolla kiintyy. Kun niiden elossa on ollut tiiviisti mukana 8 viikkoa ja pyrkinyt rakentaman niille hyvän perustan elämän alkuun olisi hullua heittää koko tämä työ hukkaan ja myydä pennut jollekin “joka nyt vaan haluaa ne ostaa”, viis siitä olisiko tämä ostaja tai hänen tarjoamansa koti pennulle paras mahdollinen. “Paras mahdollinen koti” ei välttämättä tarkoita harrastusaktiivista kotia, vaan hyvä koti on monesti sellainen, jossa koira pääsee elämään koiranelämää ja siitä huolehditaan ja välitetään kuten perheenjäsenestä tehdään.

Sijoituskoirat ovat ihan oma lukunsa. Kyseessä on aina pentueen rakenteellisesti ja luonteeltaan potentiaalisin pentu kasvattajan jatkojalostustyötä ajatellen. Moni tuntuu ajattelevan sijoituspentua pentuna, jonka “saa halvemmalla”. Todellisuudessa kyse on pennusta, johon kasvattaja satsaa kasvatustyönsä tulevaisuutta ajatellen. On väärin ajatella ottavansa sijoituspennun siksi, että säästää jokusen satalappusen pentua hankkiessaan, sillä tähän pentuun liittyy suuri vastuu myös sen haltijan puolelta. Sijoituskoira käy yleensä näyttelyissä ainakin muutamia kertoja hakemassa laatuarvostelun, rodusta riippuen siltä vaaditaan myös harrastuneisuutta muissa lajeissa, terveystutkimuksia, luonnetestiä yms. Useimmiten pennutuksen ollessa ajankohtaista se menee asumaan kasvattajalle tiineyden loppuajaksi, synnyttämiseksi ja muuttaa takaisin haltijalleen pentujen lähestyessä luovutusikää. Sijoituspennun kylkiäisenä tulee aina kasvattaja, joka on erityisen kiinnostunut sijoituskoiransa kehittymisestä ja kuulumisista. Sijoituskoiran omistajuus pysyy koiran kasvattajalla, kunnen sijoitussopimuksen ehdot (yleensä 1-2 pentuetta tai koiran saavuttaman X ikä) täyttyvät ja omistajuus siirtyy koiran haltijalle. Sijoituskoira on erinomainen vaihtoehto ihmiselle, joka haluaa päästä kilpailemaan esim. näyttelyissä, päästä sisälle rotuun, oppia rodusta ja pitää yhteyttä kasvattajaan. Mikäli mietit sijoituskoiraa kannattaa asiaa pohtia monelta eri kantilta. Ja jälleen kerran: tutustu kasvattajaan kunnolla. Isoimmat riidat sijoituskoirien kanssa tulevat silloin, kun kasvattajan ja haltijan kanssa tulee erimielisyyksiä, kemia ei toimi tai jompi kumpi osapuoli laiminlyö velvollisuuksiaan.

Kasvattajien kanssa asioidessa kannattaa aina olla rehellinen, myös siinä miksi koiran haluaa hankkia. Moni lupaa 9 hyvää ja 10 kaunista, jotta pennun vain saa. Jos on kuitenkin ensisijaisesti haluamassa itselleen seuralaista sienimetsälle tai kävelylenkeille silloin tämä on parempi kertoa suoraan, eikä luvata näyttelykäyntejä ja agilitytreenejä, jos näihin ei kuitenkaan ole todellista kiinnostusta. Ei ole häpeä haluta hankkia itselleen kotikoira ilman harrastustavoitteita. 

Usein ihmettelen, kun pentukyselyissä painotetaan sitä, että “en etsi näyttelykoiraa, vaan ihan tavallista kotikoiraa” tai ihmetellään kuka kasvattaja myisi “pelkäksi kotikoiraksi”. Fakta on se, että harva pentue on niin tasainen ja niin super kaikin puolin, että kaikki pennut olisivat näyttelypotentiaalisia. Näyttelykoiralla ei riitä hyvä luonne, vaan sillä täytyy olla myös rakenteellisia ominaisuuksia, jotta se näyttelyissä pärjäisi. Vaikka koira olisi monen maan muotovalio sen sisarus ei silti välttämättä ole rakenteellisesti sen kanssa samalla tasolla. Ei siis kannata turhaan tehdä oletusta, että jos kasvattajalla on useita muotovalioita häneltä ei uskalla koiraa kysyä, kun ei hän kuitenkaan myy pelkäksi seurakoiraksi. Toki moni kasvattaja toivoo, että kasvattinsa kävisi edes pari kertaa näyttäytymässä kehässä. Pennun myy mieluummin hyvään kotiin ilman kisatuloksiakin – ja ainahan kasvattajan kanssa kannattaa olla sen verran väleissä, että jos hän halua niin koiran voi joskus antaa hänelle näyttelyssä käytettäväksi.
Eron tähän tekevät useat käyttörotujen kasvattajat, esim. metsästyskoirapiireissä. Kun rotu on jalostettu käyttöön ja sitä jalostetaan edelleen käyttöominaisuudet ensisijaisena prioriteettina pennut menevät ostajille, joiden kanssa koira pääsee käytännön työhön. Tätä ei pidä minusta paheksua ja niksautella niskoja, jos kauppoja ei pennusta synny kotikoirakotiin. Kun kasvattaa työkoiria luonnollisesti niiden haluaisi myös pääsevän tekemään sitä työtä, mihin rotu on jalostettu.

Siispä, ole rehellinen kasvattajien kanssa asioidessasi. Useilla kasvattajilla ihmistuntemus on niin hyvä ja vuosien saatossa kehittynyt, että epärehelliset ostajaehdokkaat karsiutuvat jo ennen eteiseen pääsyä, viimeistään kahvipöydässä keskustellessa. On ihan normaalia, jos kasvattaja tenttaa elämäntavoista ja työpaikasta, ollaanhan etsimässä kotia eläimelle, joka on todennäköisesti ostajalla seuraavat 10 vuotta ja jonka kanssa kasvattaja on myös todennäköisesti tekemisissä tämän saman ajan. Kyse ei kuitenkaan ole mistään televisiosta tai pakastearkusta, jonka voi palauttaa kauppaan jos sen väri ei enää viikon päästä miellytä. Ei silti tarvitse olla mikää ihmemies tai -nainen pentua saadakseen: useimmat kasvattajat etsivät normaalia, yhteistyökykyistä, tervepäistä pennunostajaa, jolla on resurssit taata koiralle sen arvoinen elämä ja jolle koira on rakastettu perheenjäsen.

Aina ei kauppoja pennusta synny, ja syitä tähän voi olla useita alkaen toiveesta saada pentu harrastavaan kotiin ja päättyen siihen, että kasvattajan ja ostajan kemiat eivät kohtaa. Jos tuntuu, että pennunhankinta torpataan useammassa paikassa silloin on hyvä miettiä onko syy esim. siinä, että omat odotukset pentua kohtaan ovat epärealistiset tai onko elämäntilanne sellainen, että kasvattaja ei halua pentua siihen myydä.

“Kotini on linnani”

Kun yhteys on syntynyt ja päästy jollain tapaa tutuksi normaalisti seuraava askel on tutustua kasvattajaan ja hänen koiriinsa kasvotusten. Suomessa kennel-sanalla on jostain syystä negatiivinen kaiku ja moni yhdistää tämän mielessään kenneltiloihin, joissa koirat ovat omissa poteroissaan eivätkä elä ns. kotikoiran elämää. Joillakin tämä saatta jopa yhdistyä pentutehtailuun ja epähygieenisiin oloihin. Suomessa suurin osa kasvattajista on tavallisia ihmisiä, joille koirien kasvattaminen on harrastus, ei leipätyö. Suurin osa “kenneleistä” on kotikenneleitä: koirat asuvat ja elävät ihmisten kanssa normaalia arkea lemmikkeinä, eikä kasvattajalla ole erillisiä kenneltiloja.

Kasvattajien kohdalla pätevät samat vierailu- ja käytöstavat kuin kenen tahansa muun ihmisen luona kylästellessä.
Ihmeellisen paljon kuulee, kuinka peruskäytöstavat tuntuvat olevan joillakin hukassa, ja kasvattajan pihaan kurvataan vierailuaikaa sopimatta tai korkeintaan ilmoitetaan vartti etukäteen, että hei me tullaan nyt. Kasvattajan koti ei ole eläintarha, jonne vain lompsitaan aukioloaikojen puitteissa kun se itselle parhaiten sopii; se on koti kasvattajalle ja hänen koirilleen, ja kasvattajalla on samanlaiset arjen kiireet kuin kenellä tahansa muulla ihmisellä. Sovi vierailuaika etukäteen, ole täsmällinen, noudata talon sääntöjä – kukaan ei myöskään laita pahakseen, jos mukana tuo tuliaiseksi pullapitkon tai kahvipaketin.

Pentujen synnyttyä koti rauhoitetaan vierailta yleensä ensimmäiseksi 3 viikoksi. Emä saa tänä aikana rauhassa hoitaa pentujaan, ja näiden kriittisimpien viikkojen aikana pennut kasvavat ja vahvistuvat.

Lopuksi
Huolimatta tästä pienen romaanin mittaisesta “ohjeistuksesta” pennun hankinta ei ole ydinfysiikkaa eikä ostajan tarvitse olla supermies- tai nainen. Perehdy rotuun, tutustu rodun harrastajiin ja kasvattajiin, tutki ja kysele. Kasvattajat ovat ihmisiä siinä missä pennunostajatkin. Kuten missä tahansa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa kasvattajienkin kanssa pääsee pitkälle, kun pitää kiinni normaaleista käytöstavoista ja rehellisyydestä maalaisjärkeä unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *