• Uncategorized

    Hyvästi Pieta ja pennut

    Tämän tekstin kirjoittaminen on ottanut aikansa ja yhä tulee kyyneleet silmiin, vaikka tapahtuneesta on päästy pahimman yli. Olen kertonut tästä meillä tapahtuneesta murheesta avoimesti, mutta tänne kotisivuille asti en ole asiaa pystynyt purkamaan ennen kuin nyt. Meillä odotettiin marraskuun lopulla kauan suunniteltua ja toivottua pentuetta, jonka aikaansaamisesta kerroin aiemmin. Pietan tiineys eteni normaalisti, maha kasvoi, pentuja näkyi röntgenissä 5. Jokaiselle pennulle olisi ollut todennäköisesti kotikin odottamassa.…